Tiilikattoremonttimme takaa kestävän ja toimivan katon
Tiilikattojen lukuisat hyvät puolet ovat tehneet siitä varsin suositun katon. Jos tiilikattosi on iäkäs ja uusimisen tarpeessa, ota yhteyttä mestarillisiin ammattilaisiimme ja pyydä tarjous tiilikattoremontista. Uusittu ja kaikin puolin hyväkuntoinen tiilikatto takaa sen, että rakennuksesi rakenteet ovat hyvässä suojassa kosteudelta kaikkina vuodenaikoina. Meiltä ei puutu kokemusta tai asiantuntemusta, joten kattoremontin jokainen osa-alue etenee näppärästi ja oikeaoppisesti. Katon vaihtoon ei mene kauaa, sillä nopeimmillaan omakotitalossa, kesämökissä tai esimerkiksi paritalossa on uusi katto jo parissa päivässä. Kannattaa ottaa huomioon, että rakennuksen katto – myös tiilikatto – on mahdollista uusia myös talvella. Talvella teetetty kattoremontti voi onnistua vielä sujuvammin ja nopeammin kuin kesällä toteutettu kattosaneeraus, sillä talvella tavarantoimittajilla ja muilla kattoalan toimijoilla on vähemmän ruuhkaa.
Tiilikattoremontti tarkoittaa tiilien ja tiilikaton aluskatteen purkua sekä vaihtamista. Tiilikate ei ole täydellisen vedenpitävä, mutta aluskate on; näin ollen se estää katon alla olevia eristeitä ja rakenteita kastumasta, jos katto alkaa vuotaa harjatiilen kohdalta tai jostain muusta kohdasta. Aluskate vie kaiken veden pois katon alta, myös silloin, jos katto vuotaa savupiipun kohdalta. Aluskate nostetaan kaikkia läpivientejä vasten niin, että se pystyy ehkäisemään myös läpiviennistä alkunsa saavan kattovuodon aiheuttamat ongelmat. Jos tiilikaton aluskate on hiljattain uusittu, voidaan aluskate ehkä jättää uusimatta tiilikaton vaihdon yhteydessä. Tällöin puhutaan tiilikaton osittaisesta vaihtamisesta, ja se onnistuu vielä sujuvammin ja huokeammin kuin tavanomainen tiilikaton uusiminen. Kaikenlaiset ongelmat aluskatteen kunnossa, tai se ettei aluskatteen oletettu elinikä yllä uuden katteen tasolle, johtavat kuitenkin aluskatteen uusimiseen
Emme voi sanoa kohdetta näkemättä, miten katon uusimisen kanssa on paras edetä, tai mitä kattoremontti maksaa. Tulemme joka kerta paikan päälle tutkimaan, missä kunnossa katto ja sen rakenteet ovat juuri ennen kattoremonttia, ja kuinka iso tai kalteva katto on kyseessä. Kattavan alkukatselmuksen jälkeen voimme esittää tarjouksemme avaimet käteen -kattoremontista. Yksityisasiakkaita muistutamme mahdollisuudesta kotitalousvähennykseen, ja kaikilla asiakkaillamme on mahdollisuus rahoittaa kattosaneeraus joustavan remonttilainan avulla. Kun katto on uusittu ja varusteltu, et jää yksin kattosi kanssa, sillä saat meiltä kaikki tiilikaton huollot ja tiilikattopaikkaukset, joiden avulla tiilikatto pysyy hyvässä kunnossa vuosikymmenen toisensa perästä. Tilasitpa meiltä mitä tahansa tiilikattotöitä, saat ilmaisen kattotarkastuksen, minkä perusteella osaamme neuvoa ja palvella sinua vielä paremmin tiilikattosi kuntoon liittyvissä kysymyksissä.
Uusi tiilikatto kaikilla herkuilla
Kun tulemme tekemään alkukatselmusta, olemme kiinnostuneita kuulemaan kaikki asiakkaan toiveet uuden kattonsa suhteen. Emme vain mittaile ja analysoi katon kuntoa, vaan kuuntelemme kaikessa rauhassa asiakkaan toiveet ja tarpeet, ja otamme ne tarkoin huomioon kattoremonttia suunnitellessamme ja toteuttaessamme. Omakotitalon, kesämökin tai rivitalon uusi katto voi olla aiempaa kaltevampi, eri materiaalista valmistettu ja uusilla kattoturvatuotteilla sekä muilla yksityiskohdilla varustettu. Voimme pellittää piipun, uusia sadevesijärjestelmän ja toteuttaa lukuisia muita kattokokonaisuuden toimivuutta parantavia toimenpiteitä.
Miksi sinunkin kannattaisi korottaa kattoa?
Katon vaihdon yhteydessä katosta voidaan muokata aiempaa jyrkempi, tai kattoa voidaan vaikka korottaa. Sinunkin kannattaa harkita katon korotusta tiilikattoremontin yhteydessä, jos asiantuntijamme mainitsee siitä, että aluskatteen ja eristeiden väliin jää liian matala tuuletustila. Tämä voi saada aikaan sen, että rakennuksen sisäpuolelta nouseva kosteus jää jumiin välikatolle, ja alkaa aiheuttaa kosteusongelmia kattorakenteissa ja eristeissä. Tuuletustilan korottaminen on yksi tapa lisätä ja tehostaa välikaton tuulettumista – ilmanvaihtoputkien ja harjatiilituulettimen asentaminen on toinen tapa. Jos tiilikaton aluskate hengittää eli päästää kaiken alapuolellaan olevan vesihöyryn haihtumaan katon alta, on ilmanvaihto katon alla jo hyvällä mallilla.
Kosteaa ja lämmintä ilmaa päätyy välikatolle vain vähän, jos yläpohjaan on tuotu tarpeeksi paljon eristeitä. Mikäli eristeitä on asiantuntijamme mielestä liian niukasti, kannattaa eristeitä lisätä. Tarve tehdä eristeiden lisäys eli tiilikaton lisälämmöneristys selviää myös asunnon lämmittämisestä aiheutuvia kustannuksia arvioiden. Jos asunnon lämmittämiseen kuluu kohtuuttomasti energiaa, on syytä epäillä yläpohjan kautta tapahtuvaa lämpöhukkaa. Uudet eristeet vähentävät energiankulutusta merkittävästi, joten katon lisälämmöneristystä voidaan suositella paitsi taloudellisin perustein, myös ympäristön edun nimissä. Eristeiden estämä lämmönkarkailu vähentää saumavuotojenkin riskiä. Osa asunnon sisätiloista karkaavasta lämmöstä alkaa sulattaa katolla olevia lumia, ja jos lumen alla on runsaanlaisesti sulaa vettä, voivat katon saumat ja läpiviennit alkaa vuotaa. Osa sulasta vedestä saattaa jäätyä katon reunalle niin, että perässä tuleva sulamisvesi ei pääse poistumaan katolta. Veden kertyminen tiilikatolla kuormittaa sen tiiviyttä ja kuntoa turhan paljon.
Toinen syy sille, että tiilikattoa korotetaan kattoremontin yhteydessä, on tilantarve. Rakennusta voitaneen jatkaa ylöspäin, esimerkiksi ottamalla vintti tai kylmä ullakko asuinkäyttöön. Jotta huonekorkeus olisi riittävä tarvittavista lisäeristeistä huolimatta, kattoa jouduttaneen korottamaan. Tällainen urakka pitää sisällään muun muassa kattorakenteiden, savupiipun ja sadevesijärjestelmän jatkamista, mutta meidän ammattilaisiltamme kaikki sujuu taatulla laadulla ja varmoilla otteilla.
Katon varustelu toteutettava asianmukaisesti
Katon varustelu on olennainen osa kattoremonttia, ja siihen pitää suhtautua yhtä huolellisesti kuin kaikkiin muihinkin kattoremontin osa-alueisiin. Ei ole samantekevää, miten katto varustellaan, sillä vasemmalla kädellä toteutetut kattoläpiviennit voivat alkaa vuotaa. Sekään ei ole yhdentekevää, millaisia ja minkä kuntoisia varusteita katolle asennetaan. Huonokuntoiset kattoturvatuotteet ovat turvallisuusriski. Esimerkiksi nuohooja on vaarassa jopa pudota katolta ja loukata itsensä, jos hän ei pääse piipun luo ehjiä ja hyvin katossa kiinni olevia tikkaita ja kattosiltoja pitkin. Epäkuntoiset lumiesteet eivät pysty pitämään lumimassoja katolla, vaan ne voivat tulla vauhdilla alas katolta. Tämä saattaa johtaa henkilö- tai omaisuusvahinkoihin. Sadevesijärjestelmäkään ei toimi odotetusti, jos se on niin vanha ja haurastunut, että se vuotaa. Vesikourujen tekninen käyttöikä on noin 40 vuotta, joten ne on todennäköisesti uusittu jo kerran tiilikaton elinkaaren aikana. Jos kouruilla on edessään vain muutama käyttövuosi, asiakas saavuttaa kustannussäästöjä uusimalla ne yhtä aikaa katon kanssa. Me tarkastamme kaikkien vanhojen kattotuotteidesi kunnon, ja tarvittaessa suosittelemme niiden uusimista. Jos katolla ei ole riittävää määrää kattoturvatuotteita tai esimerkiksi vesikourut puuttuvat kokonaan, huolehdimme siitä, että katto tulee asianmukaisesti varusteltua.
Omakotitalon, mökin tai esimerkiksi rivitalon uudelle tiilikatolle voidaan asentaa myös muita varusteita ja läpivientejä kuin katolla liikkumisen turvallisuuden varmistavia kattoturvatuotteita ja sadevesijärjestelmä. Välikaton tai asunnon ilmanvaihtoa voidaan tukea erilaisilla ilmanvaihtoputkilla. Harjatiilituuletin varmistaa ilman joutuisan vaihtumisen katon alla. Me asennamme katollesi myös aurinkopaneelit ja kattoikkunat tai kattovalokuvut, joilla auringosta saadaan kaikki mahdollinen hyöty. Katolle voidaan hankkia myös vaikkapa kattoluukku.
Kattoluukut ja monet muut kattovarusteet vaativat kattoläpivientien tekemistä, mutta asiakkaan ei tarvitse pelätä sitä, että kattoluukku alkaa vuotaa vettä katon alle, tai että ilmanvaihtoputkesta alkaisi tippua kondenssivettä. Tiedämme, miten läpiviennit pitää tiivistää ja eristää kosteushaittojen eliminoimiseksi. Kaikki tiilikaton läpiviennit pitää siitä huolimatta tarkastaa kahdesti vuodessa, kuten kaikki muutkin katon yksityiskohdat ja koko katto. Tilaa meiltä katon puolivuosittaiset huollot eli katon ja räystäskourujen puhdistukset, niin saat tällaisen kattotarkastuksen kaupan päälle. Kattotarkastuksen ansiosta läpivientien tiivisteiden haurastuneisuuteen ja kaikkiin muihin katon kunnossa esiintyviin ongelmiin voidaan ajoissa puuttua, ja monet vauriot ovat ehkäistävissä jo ennalta.
Kattotiili kohtaa monia eri rasituksia – välty ongelmilta ja valitse parasta laatua
Korkealaatuisia kattotiiliä saa meidän kauttamme suorastaan yllättävän edullisesti, joten kattotiilien laadusta ei tarvitse tinkiä. Hyvälaatuiset kattotiilet kestävät katolla vuosikymmenestä toiseen, vaikka niiden kuntoa ovat koettelemassa niin suuret ulkolämpötilavaihtelut, pakkaset ja kosteus, ilmansaasteet, auringon UV-säteet sekä erilaiset kasvustot – varsinkin sammal. Tiilien kestävyyden ja pitkäikäisyyden takaa hyvä suojapinnoite, mikä estää tiiltä likaantumasta, sammaloitumasta ja imemästä vettä huokosiinsa. Pinnoite suojaa kattoa suurin piirtein ensimmäisen neljännesvuosisadan, ja sen jälkeen se on uusittava.
Kattotiilissä on paljon keskinäisiä eroja. Ne voivat olla joko lukkiutumattomia tai lukkiutuvia, ja joko yksi- tai kaksikouruisia. Värivalikoimaakin on riittävästi. Suurin ero liittyy siihen, onko tiilet valmistettu betonista vai savesta. Lähes jokainen uusi tiilikatto Suomessa on betonitiilikatto, sillä se tulee huomattavasti savitiilikattoa edullisemmaksi. Tällainenkin katto kestää 70 vuotta huolimatta lämpötilavaihteluista ja muista koettelemuksista, jos sitä säännöllisesti huolletaan. Katon harjaus ja kuntotarkastus on tärkeä kattohuolto, samoin sammalenpoisto ja katon pinnoitus. Savitiilikaton kalliimman asennushinnan selittää se, että savitiilet ovat melko hintavia – onhan niiden valmistaminen useita viikkoja kestävä ja paljon käsityötä vaativa prosessi. Lopputulos on kuitenkin hyvännäköinen ja hengittävä katto, mikä kestää kokonaisen vuosisadan verran, jos se harjataan, kuntotarkastetaan ja suojakäsitellään säännöllisesti. Maalaamista tai pinnoittamista ei tällainen katto tarvitse, mutta sammaleita ei saisi sen päältä löytyä.
Laadukas aluskate paikkaa puutteet katon tiiviydessä
Myös tiilikaton aluskate kannattaa valita laadun perusteella. Laadukas aluskate pysyy ehjänä ja vedenpitävänä koko tiilikaton käyttöiän ajan, ja sitä saatetaankin tarvita useampaan otteeseen. Aluskate paikkaa kaikki vesikaton tiiviydessä olevat puutteet, ja niitä voi olla pitkin katon elinkaarta, sillä tiilikatto ei ole täysin tiivis katto. Tiilikatto voi vuotaa harjatiilen tai rikkinäisen tiilen kohdalta, minkä lisäksi se voi kärsiä erilaisista kattovuodoista läpivientien kohdalta kuten mikä tahansa muukin katto. Aluskatetta pitkin kaikki katon alle valuva vesi ohjautuu katon räystäille, eikä se siten pääse lainkaan kastelemaan katon alla olevia rakenteita tai lämpöeristeitä. Aluskate huolehtii omalta osaltaan myös katon alapuolisten rakenteiden kuivuudesta, sillä se estää vesihöyryä tiivistymästä tiilien alapuolelle. Aluskate ohjaa siis myös asunnon sisäpuolelta olevan kosteuden pois kattorakenteiden ja eristeiden luota. Me asennamme tiilikaton alle korkealaatuisen ja oikein mitoitetun aluskatteen, minkä ansiosta kattosi rakenteet pysyvät kuivina ja pitkäikäisinä. Jos aluskatteeseen sattuisi syntymään reikä, tiivistämme aluskatteen uusimalla huonokuntoisen kohdan.
Osittainen tiilikattosaneeraus on kustannustehokas vaihtoehto
Tiilikattoremontti sisältää sekä vesikatteen että aluskatteen uusimisen, jos kyse on tavanomaisesta tiilikattosaneerauksesta. Aina ei kuitenkaan mennä totutun kaavan mukaan. Jos tiilikattosi voidaan uusia suorittamalla tiilikaton osittainen vaihto, mainitsemme tästä asiakkaalle. Osittainen tiilikattosaneeraus on kustannustehokas vaihtoehto tavanomaiselle kattoremontille, mutta se ei ole mahdollinen läheskään joka tilanteessa. Osittaisen tiilikattosaneerauksen yhteydessä tehdään pelkkä kattotiilien vaihto, eli aluskatetta ei uusita. Jotta aluskate voisi suojata kattorakenteita tulevienkin vuosikymmenien ajan, tulee sen olla varsin hyvässä kunnossa. Jos aluskatteella ja tiilikatteella on molemmilla ikää noin 70 vuotta, ei aluskatetta kannata jättää uusimatta. Osittainen tiilikattoremontti on hyvä idea esimerkiksi silloin, jos aluskate on uusittu siihen tulleiden vaurioiden takia melko hiljattain. Osittainen kattoremontti voi riittää myös sellaisessa tapauksessa, kun hoitamatta jääneet tiilet ovat muuttuneet huonokuntoisiksi etuajassa. Jos tiilikaton korjaus ja tiilikaton pesu sekä maalaus tulisivat laskelmiemme mukaan maksamaan suurin piirtein yhtä paljon kuin kattotiilien vaihto, kannattaa harkita osittaista tiilikattoremonttia. Uudet tiilet kestävät hyvässä hoidossa seuraavat 70 vuotta, kun kattopesu ja katon maalaus (eli tiilikaton pinnoitus) lisäisivät katon käyttöikää vain 30–40 vuotta.
Miten saan laskettua tarkan hinnan tiilikattoremontille?
Tarkka hinta kattoremontille lasketaan joka kerta paikan päällä tehtävän arviointikierroksen perusteella. Kattoremontin hinta per neliö ei ole sama kuin uusien kattotiilien hinta per neliö. Kattoremontin hinta koostuu paljon muistakin seikoista kuin materiaalien hankintahinnasta, sillä meidän on laskutettava asiakasta muun muassa vanhan katon purkamiseen kuluvasta ajasta, uudesta aluskatteesta ja sen asentamisesta, mahdollisesti uusittavista kattotarvikkeista, katon rakenteiden kunnostamisesta ja purkujätteiden asianmukaisesta hävittämisestä. Etukäteen emme halua arvioida katon vaihdon hintaa, vaan tulemme aina paikan päälle tutustumaan kohteeseen omin silmin. Etenkin tiilikaton rakenteiden kunto tutkitaan huolella, sillä katon alapuolisten rakenteiden kunnolla on suuri merkitys kattoremontin kestoon ja sitä kautta sen hintaan. Mitä enemmän puurakenteita on uusittava ja kunnostettava, sitä pidempään kesämökin, omakotitalon tai muun kiinteistön katon uusiminen kestää. Toki asiantuntijamme ottaa huomioon myös katon koon, kaltevuuden ja talon korkeuden laskiessaan hintaa kattoremontillesi.
Monet muutkin tekijät vaikuttavat siihen, mikä on kattoremontin todellinen hinta, mutta koska asioit meidän kanssamme, on se aina mahdollisimman edullinen. Meidät tunnetaan kilpailukykyisistä hinnoistamme, sillä tahdomme palvella aivan tavallisia omakotitaloasukkaita ja kesämökkiläisiä, ja tarjota palvelujamme kaikenkokoisille yrityksille ja taloyhtiöille. Kaksi ensin mainittua asiakasryhmää saavat töistämme kotitalousvähennystä, ja tarjolla on kaikkien asiakkaidemme haettavaksi tarkoitettu kattoremontin rahoitus. Kannattaa muistaa, että antamamme tarjous tiilikattoremontista koskee täyden palvelun pakettia. Kaikki aina töiden suunnittelusta loppusiivouksen tekemiseen kuuluu hintaan. Kattoremontti talvella on itse asiassa varsin hyvä idea, muun muassa siitä syystä, että matalamman ilmankosteuden ansiosta avoimet rakenteet ja uudet materiaalit säilyvät paremmin kuivina.
Saat meiltä palvelua myös tiilikaton huolto- ja korjaustarpeissa
Betoni- tai savitiilikaton käyttöikä uhkaa jäädä turhan lyhyeksi, jos kattoa ei huolleta säännöllisesti. Lisäksi sen täsmäkorjauksista kannattaa pitää kiinni, sillä yksikin rikkinäinen tiili voi johtaa kattovuotoon ja katon vesivahinkoon. Kaikki katon korjaustarpeet selviävät puolen vuoden välein tehdyn kattotarkastuksen ansiosta. Tiilikaton kaikki yksityiskohdatkin käsittävä kattotarkastus onkin tärkein tiilikaton huolto. Saat sellaisen kaupan päälle kaikkiin tästä osoitteesta tilattuihin kattohuoltoihin tai kattokorjauksiin.
Katon harjaus estää lian pinttymistä ja tiilikaton sammaloitumista, mikä pahentaisi katon rapautumista ja sen kunnon heikkenemistä. Katon harjaus kannattaa toteuttaa kaksi kertaa joka vuosi. Samalla puhdistamme ja huuhtelemme myös vesikourut, mitkä voisivat mennä tukkoon ja ruostua, jos niissä olevaa roskakuormaa ei säännöllisesti poistettaisi. Katon harjauksenkin yhteydessä teemme maksuttoman katon kuntotarkastuksen, jotta voisimme tarvittaessa tehdä tarjouksen esimerkiksi sammalenpoistosta tai rikkinäisten tiilien vaihtamisesta. Sammalenpoisto hoidetaan toimestamme aina sammaleiden poistoon tarkoitetuilla kemikaaleilla, sillä sammalkasvustojen poisto mekaanisesti voi vahingoittaa kattoa.
Muita tiilikaton satunnaisesti tarvitsemia kattohuoltoja ovat lumen pudottaminen ja katon pinnoittaminen. Jotta vesikattorakenteet eivät joutuisi tekemisiin liian raskaan kuormituksen kanssa, kannattaa runsaslumisina talvina liiat lumet käydä pudottamassa alas. Älä kuitenkaan kiipeä katolle omin päin, sillä kattolumitöihin liittyy monia riskejä. Ota yhteyttä meihin, niin hoidamme lumen pudotuksen ammattimaisesti ja turvallisesti. Meiltä sujuu myös katon pinnoittaminen, mikä lisää betonitiilikaton rasituksensietokykyä, sekä katon suojakäsittely, mikä tekee saman tempun savitiilikatolle. Pinnoite on aika uusia katon tultua noin 30 vuoden ikään, kun taas katon suojakäsittelyä kannattaa tarjota talon savitiilikatolle 5 tai viimeistäänkin 10 vuoden välein.