KOKO SUOMEN
KATONKORJAUS PALVELU
Laadukkaasti, tehokkaasti ja kokemuksen tuomalla ammattiylpeydellä!

Kattoremonttia on turha pelätä – luota laatuun ja asiantuntemukseemme

Kattoremonttia ei kannata lykätä liian pitkään, sillä mitä aikaisemmassa vaiheessa katto uusitaan, sitä edullisemmin se tapahtuu. Kattoremontti on iso operaatio, mutta laadukkailta ja asiantuntevilta ammattilaisiltamme se sujuu varmaotteisesti. Peltikatto, tiilikatto tai huopakatto tulee uusittua nopeimmillaan jo parissa päivässä, ja sen jälkeen ei tarvitse olla huolissaan siitä, vuotaako katto sateella. Meidän uusimamme katto pitää kaikenlaisen kosteuden ulkopuolellaan, ja koska katto toteutetaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan aina alapuolisia rakenteitaan myöten, ei katon allakaan esiinny huonosta tuuletuksesta johtuvia ongelmia. Toimiva aluskate ja oikein toteutetut tuuletusratkaisut pitävät huolen siitä, että asunnon sisältä nouseva vesihöyry poistuu välittömästi välikatolta, eikä jää muhimaan kattorakenteisiin.

Upouusi ja kiiltävä katto ei jää huomaamatta naapureilta tai ohikulkijoilta. Se nostaa koko kiinteistön arvoa, ja nostaa hymyn myös isäntäväen kasvoille. Uusi katto on huomattavasti helppohoitoisempi ja varmatoimisempi kuin aiempi. Katon upouusi suojapinnoite on tässä suuressa roolissa, sillä pinnoite saa katon hylkimään likaa ja kasvustoja. Uusi katto ei tarvitse pitkiin aikoihin katon harjausta kummempaa huoltoa, ja sammaleettomuus takaa myös sen, ettei aikaa tai rahaa kulu katonkorjauksiinkaan.

Valitsemastasi katemateriaalista riippuu se, kuinka kauan uusi katto kestää – eli koska on aika suorittaa katon uusiminen seuraavan kerran. Pitkäikäisin katto on ehdottomasti useamman sadan vuoden verran kestävä kuparikatto. Huopakatto tai palahuopakatto kestää noin neljä vuosikymmentä, ja peltikatto arviolta 50 vuotta. Jos kattoremontin lopputuloksena katolle asentuu konesaumakatto tai savitiilikatto, kestää noin sata vuotta, ennen kuin kattoremontti on taas ajankohtainen. Ilman säännöllisiä kattohuoltoja mikään katto ei kuitenkaan kestä kovin kauaa. Meiltä voitte tilata kaikki kattohuollot katemateriaalista riippumatta, ja lisäksi palvelemme kaikenlaisten kattopaikkauksien ja muun muassa katon varustelun tiimoilta. Jokainen kattotyö saa kylkiäisikseen kattotarkastuksen, minkä aikana varmistamme kaikkien kattotarvikkeiden ja koko vesikatteen kunnon. Jos kattoa on tarve paikata tai huoltaa vielä lisää, laadimme siitä sopivan hintaisen tarjouksen. Säännöllisesti tarkastettu katto, minkä huolto- ja korjaustarpeisiin on puututtu nopealla aikataululla, on pitkäikäinen ja varmatoiminen.

Me kuulumme ennakkoperintärekisteriin, joten kaikista kattotöistämme aina kattoremontista katon sadevesijärjestelmän huoltoihin saa kotitalousvähennystä. Tarjoamme myös mahdollisuutta joustavaan rahoitukseen, minkä avulla katto on mahdollista korjata tai uusia heti, kun tarvetta ilmenee. Kuten sanottu, mitä pikemmin kattosaneeraus tehdään, sitä huokeammin se onnistuu. Kattoremontin kustannuksia ei muutenkaan tarvitse pelätä, sillä meidät tunnetaan kilpailukykyisistä hinnoistamme. Kattoremontin sujumisesta tai lopputuloksesta ei tarvitse olla huolissaan, sillä urakan onnistuneisuudesta pitää huolen ammattitaitomme ja ammattiylpeytemme. Tilaa sinäkin omakotitalon, kerrostalon tai vaikka kesämökin kattoremontti laatu- ja takuutyönä!

Kattoremontti laadulla toteutettuna

Kaikenlaisissa kattoremonteissa tarvitaan ammattitaitoa ja huolellista suunnittelua

Olipa kyseessä kesämökin huopakaton vaihto tai teollisuuslaitoksen peltikattoremontti, kattofirmalta vaaditaan ammattitaitoa, kokemusta ja kykyä toimia sovitun budjetin ja aikataulun puitteissa. Meille nämä ovat itsestäänselvyyksiä. Kattosaneeraus suunnitellaan huolellisesti jo etukäteen, jotta itse töiden toteutus sujuisi saumattomasti. Kattoremontti alkaa yhteydenotostasi. Tämän jälkeen tulemme käymään paikan päällä, jotta voimme arvioida ja mittailla kohteen omin silmin. Tämän paikan päällä tehdyn alkukatselmuksen perusteella osaamme laskea kattoremontille myös hinnan. Kaikki tekemämme pelti-, tiili- ja huopakattoremontit toteutetaan avaimet käteen -periaatteella, joten hoidamme asiakkaan puolesta niin materiaalien hankinnan kuin myös jätteiden kuljettamisen jäteasemalle. Asiakkaalle tällainen kaiken kattava palvelukokonaisuus on mitä helpoin. Ehkä jo parin päivän päästä talossa on uusi katto, ja pihakin on siivottu kaikista purku- ja rakennusjätteistä.

Me voimme suunnitella ja toteuttaa myös normaalista poikkeavan kattoremontin. Normaali kattoremontti tarkoittaa vesi- ja aluskatteen purkamista ja uusimista. Uusi katto näyttää samalta kuin ennen, tietenkin vain uudemmalta ja parempikuntoisemmalta. Me voimme kuitenkin toteuttaa myös osittaisen kattoremontin, eli uusia pelkän vesikatteen materiaalin. Voimme myös korottaa kattoa, muuttaa sen kaltevuusastetta tai vaihtaa katemateriaalin johonkin toiseen.

Jos haluat vaihtaa katteen materiaalia, muotoa tai väriä, saatat joutua hakemaan paikkakuntasi rakennusvalvonnasta rakennus- tai toimenpidelupaa, mutta kattofirmaa ei tarvitse vaihtaa. Me palvelemme taatulla laadulla silloinkin, kun tahdot korottaa kattoa tai muuttaa tasakaton harjakatoksi. Teemme kaikki tarvittavat muutostyöt, kuten asennamme kattotuolit tai vahvistamme huopakaton rakenteita niin, että ne jaksavat kannatella painavampaa tiilikattoa (sekä sen päälle satavaa lumikuormaa). Tänä päivänä moni vaihtaa tasakattonsa harjakatoksi, ja se onkin ihan hyvä idea, sillä kaltevampaa kattoa on helpompi huoltaa kuin tasakattoa. Myös veden poistuminen katolta sujuu varmemmin, sillä tasakatto on tässä suhteessa riippuvainen suhteellisen vikaherkkien kattokaivojensa toiminnasta.

Sisältääkö kattosi vaarallista asbestia? Ota silloinkin yhteyttä meihin, niin pidämme huolen siitä, että katon huollot ja kattoremontti onnistuvat tasokkaasti ja ennen kaikkea turvallisesti. Vartti- tai mineriittikatoista irtoavat asbestikuidut ovat vaarallisia, sillä ne varastoituvat keuhkoihin voiden aiheuttaa syöpää. Ehjä varttikatto on turvallinen, ja sen käyttöikää voidaan jatkaa erilaisilla kattohuolloilla, mutta vaurioitunut varttikatto pitää lain mukaan purkaa ja uusia. Tässä tilanteessa katon korjaus ei siis ole vaihtoehto. Asbestimateriaalien purkaminen pitää teettää ammattilaistyönä, sillä vain ajantasainen tietotaito ja riittävä suojaus estävät altistumasta vaaralliselle asbestille.

Aika on rahaa – myös kattoa uusiessa

Talon omistaja voi säästää pitkän pennin teettäessään katon uusimisen tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Jos aumakatto, tasakatto tai harjakatto uusitaan ennen, kuin sen liian vanhoiksi ja haurastuneiksi käyneet rakenteet ovat lakanneet pitämästä vettä, ei katon alla tarvitse toteuttaa sen suurempia korjaustöitä. Mitä vähemmän katon rakenteita pitää purkaa ja uusia, sitä edullisemmin kattosaneeraus on mahdollista toteuttaa. Jos on kuitenkin käynyt niin, että katto on vuotanut ja katon alapuolella olevissa rakenteissa on kosteutta, voidaan tarvita monenlaisia korjauksia ja uusimisia. Kosteus on vahingollista monille eri rakenteille, sillä se aiheuttaa peruuttamattomia vaurioita ja rakenteiden haurastumista. Puurakenteisiin voi muodostua lahoa, ja eristeet sen sijaan voivat homehtua. Lahojen laudoitusten ja muiden rakenteiden vaihtaminen pidentää kattoremontin kestoa ja aiheuttaa asiakkaalle lisäkustannuksia. Lisätunteja ja -kustannuksia syntyy myös yläpohjan eristeiden purkamisesta ja uusimisesta.

Jos tilaat katon säännölliset huollot meidän ammattilaisiltamme, saat kaupan päälle katon yleiskuntoa koskevan katsauksen. Saat näin ollen kuulla katon uusimistarpeista heti, kun katto alkaa olla siinä kunnossa. Emme keskity pelkkään katon ikään, sillä se ei kerro ollenkaan koko totuutta katon kunnosta ja sen uusimistarpeista. Vaikka esimerkiksi peltikaton pitäisikin kestää noin 50 vuotta, voivat maalipinnan hilseily ja ruostevauriot haurastuttaa katon niin perusteellisesti, että se pitää uusia jo parikymppisenä. Kun pohditaan katon jäljellä olevaa käyttöikää, on tutkittava ennemmin katon ja sen rakenteiden sen hetkistä kuntoa, eikä keskityttävä siihen, koska se on asennettu. Mitä enemmän peltikatolla on huonokuntoisia, reikiintyneitä ja reikäalttiita kohtia, sitä kiireemmin se on vaihdettava. Lukuisat rapautuneet tiilet kertovat tiilikattoremontin tarpeesta. Huopakatto on uusittava, kun sen pinta alkaa olla täyttyä kupruista, rei’istä ja halkeamista.

Kattoremontin kesto vaikuttaa kattoremontin hintaan

Tiilikaton, huopakaton ja peltikaton kattoremontti saattaa olla ohi jo parissa päivässä, sillä ammattilaisiltamme ei mene kauaa katon vaihdon tasokkaaseen toteuttamiseen. Kokemus ja ammattitaito mahdollistavat kattoremontin nopean etenemisen. Sinun ei tarvitse pelätä sitä, että hosuisimme suotta – huolellisuudesta emme tingi ikinä!

Työtuntien määrä on yksi kattoremontin hintaan vaikuttava tekijä. Työtuntien määrä eli toisin sanoen kattoremontin kesto arvioidaan heti alkuvaiheessa, sillä tahdomme antaa asiakkaalle kiinteän tarjouksen kattoremontista. Jotta voimme laatia tällaisen kiinteän, kirjallisen ja kilpailukykyisen tarjouksen, tulemme paikan päälle tutustumaan katon kuntoon, muotoon, kokoon ja varustelutasoon. Kattavan alkukatselmuksen aikana vieraillaan myös mahdollisuuksien mukaan katon alapuolisissa osissa, jotta osaisimme arvioida sen, kauanko kattorakenteiden kunnostamiseen menee. Jos katon rakenteissa ja eristeissä ei esiinny lainkaan kosteutta, on kattoremontti toteutettavissa hyvin nopeasti ja enemmän kuin kohtuullisin kustannuksin. Kosteuden lisäksi kattorakenteita on voinut vaurioittaa kattolumen suuri paino.

Katon koon, muodon, kaltevuuden ja kattorakenteiden kunnon lisäksi otamme huomioon talon sijainnin ja sen korkeuden. Talon korkeus vaikuttaa muun muassa siihen, tarvitaanko henkilönostimia, vai selvitäänkö pelkillä rakennustelineillä; lisäksi talon korkeus vaikuttaa mahdollisesti uusittavien sadevesijärjestelmän alastuloputkien menekkiin. Arvioimme myös sen, kauanko kaikkien katon varusteiden purkamiseen ja uudelleen asentamiseen kuluu aikaa. Jokainen kattotarvike on erikseen purettava ja asennettava taas katolle. Vaikka kyseessä ei ole iso homma, on sillä kuitenkin vaikutusta urakan kokonaiskestoon, onko katolla vain tikkaat vaiko myös kymmenkunta muuta varustetta ja läpivientiä.

Express-kattoremontti

Kun puhutaan kattoremontista, tarkoitetaan yleensä sekä vesikaton että aluskatteen materiaalin uusimista. Tarpeen mukaan uusitaan tai kunnostetaan myös katon alla olevat puurakenteet ja lämpöeristeet. Ehjien ja kantokykyisten rakenteiden varaan on hyvä asentaa uusi aluskate ja uusi vesikate, tarkoittipa se sitten kattotiiliä, kattopeltejä tai kattohuopaa. Ammattitaidolla uusittu katto varustellaan vähintäänkin rakennusmääräysten mukaisilla kattoturvatuotteilla, sekä vesikouruilla ja alastuloputkilla. Tasakatolle asennetaan vesikourujen ja alastuloputkien sijaan kattokaivot, jotta kaikki vesi saataisiin pois katon saumoja kuormittamasta. Jos sadevesijärjestelmä on uusittu hiljattain, voidaan se asentaa takaisin katolle, mutta muussa tapauksessa on syytä vaihtaa myös sadevesijärjestelmän komponentit uusiin. Kattokaivot kestävät noin 30 vuotta, eli suurin piirtein saman kuin tiivissaumakattokin (mikä on ainut tasakatolle sopiva vesikatemateriaali). Vesikourut kestävät arviolta 40 vuotta, eli kutakuinkin saman verran kuin peltikatto. Tiilikatto kestää noin 70 vuotta, eli enemmän kuin on yksien vesikourujen ja alastuloputkien käyttöikä – ellei sadevesijärjestelmä ole tehty alumiinista. Alumiini on hyvin kestävä materiaali, joten alumiinisille sadevesijärjestelmälle saattaa saada kuudenkymmenen vuoden takuun. Sadevesijärjestelmän tai loppuun kuluneiden kattoturvatuotteiden ja huonokuntoisten kattoikkunoiden uusiminen tehdään samalla kattoremontin yhteydessä. Katon varustelu tai katon varusteiden uusiminen on paljon hintavampaa omana palvelukokonaisuutenaan.

Aina ei tarvita kaikkia edellä esiteltyjä työvaiheita, vaan vanha katto voidaan uusia pikaisesti ja melko vähällä vaivannäöllä. Työvaiheiden väheneminen vaikuttaa myös kattosaneerauksen hintaan. Jos vanhan huopa-, pelti- tai tiilikaton alle ei ole päässyt kosteutta, voidaan kattorakenteet ja eristeet jättää uusimatta, ja jos aluskate on vielä voimissaan ja tulee varmuudella kestämään uuden katteen käyttöiän verran, voidaan sekin ehkä jättää paikoilleen. Aluskatteella on toimivan katon ja vedenpoiston kannalta niin olennainen osa, että useimmiten se kannattaa varmuudenkin vuoksi uusia kattoremontin yhteydessä. Jos aluskate pitää uusia erillistyönä, vaatisi se koko katon purkamista, ja sen asentamista myöhemmin takaisin paikoilleen. Kattoremonttia, minkä yhteydessä aluskatetta ei uusita lainkaan, kutsutaan osittaiseksi kattoremontiksi tai katon osittaiseksi vaihdoksi.

Jos omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi paritalon katolla on kattohuopaa, voidaan katto ehkä uusia rakentamalla sen päälle uusi katto. Tällainen tuplakattoratkaisu tulee monessa suhteessa huokeammaksi kuin tavallinen kattoremontti, säästäähän talon omistaja niin purku- kuin jätekustannuksissakin. Kattojen päällekkäisen rakentamisen ehdot ovat kuitenkin tiukat. Jos vanhan katon rakenteissa on vähänkin vikaa, on paras toteuttaa normaali kattoremontti.

Uusi katto kuvastaa omia makumieltymyksiä ja arvoja

Joko tiedät, millaisen uuden katon haluat? Vaikka katolla olisi vanhastaan kattotiiliä, voidaan uusi katto toteuttaa vaikka kattohuovasta. Uusi katto voi olla harjakatto tai vaikka pulpettikatto, vaikka rakennuksen katto olisi tällä hetkellä tasainen. Kerro meille, millaisen katon haluat, niin me suunnittelemme kaikkia toiveitasi vastaavan kattoremontin. Jos et ole vielä varma, millainen katto rakennukseesi kannattaisi teettää, voimme auttaa valintojen tekemisessä ja vaihtoehtojen punnitsemisessa. Mieti myös muuta kuin pelkkää hintaa, esimerkiksi sitä, kuinka paljon olet valmis satsaamaan katon ylläpitoon. Edullisin katto on peltikate, ja se on samalla hyvin helppohoitoinen. Peltikatto ei kuitenkaan kestä läheskään yhtä kauan kuin tiilikatto. Jos haluat ympäristöystävällisen katon, mikä neutraloi ilmansaasteita, valitse huopakatto. Huopakattoon voi saada pinnoitteen, mikä puhdistaa ilmaa epäpuhtauksista.

Kattoremontin yhteydessä voimme uudistaa tai täydentää katon varustelutasoa. Mille tahansa katolle voidaan asentaa aurinkopaneelit, joiden myötä voit tuottaa itse ison osan käyttämästäsi sähköstä. Aurinkopaneelit ovat tuuliturbiinia miellyttävämpiä, sillä ne eivät pidä meteliä. Invertteri, joka muuttaa tasavirran vaihtovirraksi, pitää toki pientä hurinaa käynnistyessään, mutta muuten oma ”aurinkovoimala” on melko äänetön ja huomaamaton. Sähkölaskun saadessasi toki huomaat aurinkopaneelien olemassa olon, sillä varsinkin kesäaikaan et joudu ostamaan paljoa sähköä. Uuden katon varustelutasoa voidaan täydentää myös kattoluukun, kattoikkunan, pulupiikkien, savunpoistoluukun tai vaikka harjatuulettimen avulla. Saat kauttamme tasokkaat ja säänkestävät kattotarvikkeet, ja ne asennetaan toimestamme kulloisellekin kattotuotteelle ja katemateriaalille sopivammalla tavalla. Ammattitaito punnitaan varsinkin katon läpivientejä asennettaessa. Meidän vastuullamme olevat läpiviennit ovat todella tiiviitä, aina aluskatteen läpivientiä myöten.

Tiilikatto voittaa pelti- ja huopakaton pitkäikäisyydessään

Tiilikatto on pitkäikäistä kattoa etsivän valinta. Betonitiilikatto loistaa 70 ja savitiilikatto jopa 100 vuoden mittaisella käyttöiällään. Totuuden nimissä on tietenkin sanottava, että kattopeltisepän asentama saumapeltikattokin kestää satakunta vuotta.

Tiilikattoa ei kuitenkaan voida asentaa mille tahansa katolle. Katon kaltevuuden on oltava ainakin 14 astetta (eli 1:4). Huopakatto on sopeutuvainen. Se voidaan asentaa tiiviisti mille vain katolle, myös tasakatolle. Lisäksi se on hiljainen ja elegantti.

Helppohoitoisin katto on peltikatto, sillä se ei sammaloidu, rapaudu ja halkeile tiili- ja huopakaton tavoin. Kaikki katot on kaksi kertaa vuodessa puhdistettava, jotta roskat eivät pitäisi kattoa pitkiä aikoja kosteana. Tiilikatto ja huopakatto vaativat lisäksi sammalenpoistokäsittelyjä, sillä sammaleita alkaa kasvaa varsinkin vanhemmille tiili- ja huopakatoille säännöllisestä puhdistamisesta huolimatta. Sammalten kasvamista, pakkasrapautumista ja halkeilemista sekä yleistä ikääntymistä voidaan hidastaa pinnoittamalla katto uudestaan sen saavutettua suurin piirtein elinkaarensa puolivälin. Peltikatolle riittää, että se maalataan vanhan maalipinnoitteen muututtua huonokuntoiseksi. Jos pinnoite on ollut laatutavaraa, voi kulua 25 vuotta, ennen kuin ensimmäinen huoltomaalaus on tarpeen. Peltikatolta ei myöskään tarvitse pudottaa lunta niin usein kuin tiili- ja huopakatoilta.

Katon harjauksen lisäksi jokainen katto on kahdesti vuodessa kuntotarkastettava. Meiltä saatte kaikki kattohuollot ja kattokorjaukset, ja jokaisen yhteydessä suoritamme maksuttoman kattotarkastuksen. Sen aikana selviää, onko tiilikatolla rikkinäisiä tiiliä, vaivaako peltikattoa ruoste tai onko huopakatto niin kuivunut auringossa, että sen pintaan on ilmestynyt halkeamia. Jos katto kaipaa jotain huoltoa, teemme siitä tarjouksen; tarvittaessa suosittelemme ja tarjoamme katon purkua ja vaihtoa.